vpnyhteys.online logo

NordVPN kokemuksia

NordVPN kokemuksia

Yksi markkinoiden suosituimpia VPN -palveluja on NordVPN. Valtaosaltaan siitä saadut kokemukset ovat positiivisia. Se sai vankkaa jalansijaa silloin, kun ulkomailla asuvat tai pitkää lomaa siellä viettävät suosittelivat sitä toisilleen tilanteissa, jossa suomalaiset halusivat katsella oman maansa ohjelmia. Silloin katsominen onnistui VPN:n avulla ja nykyään esimerkiksi Yle estää VPN:n kautta tulevia yhteyksiä varsinkin live -ohjelmien osalta.

Yrityksenä NordVPN on ilmoittanut kotipaikakseen Panaman ja se on sinällään hyvä uutinen, koska se ei silloin kuulu 14 Eyes allianssiin kuuluviin maihin. Panaman lakien mukaan VPN -käyttäjistä ei tarvitse säilyttää tietoa. NordVPN kokemuksia on tarjolla paljon, koska se on toiminut jo pitkään markkinoilla. Se hiukan jakaa mielipiteitä, mutta katsotaan hiukan tarkemmin sen tarjoamaa palvelua.

Yleistä NordVPN -palvelusta

Yrityksen tarjoama VPN -kapasiteetti on melkoisen suuri verrattuna moneen muun palveluntarjoajaan. Sillä on kaikkiaan yli 5300 palvelinta 59 eri maassa. Myös Suomesta niitä löytyy ja määrä on tällä hetkellä 21. Yrityksen mukaan he pystyvät tarjoamaan käyttäjilleen kaikki normaalit palvelut, mutta sen lisäksi siihen on yhdistetty paljon muutakin. Tämän osalta voikin sanoa, että VPN-yhteys on varsin helppo muodostaa eikä kaistan käytössä palvelin määrien mukaan tule ongelmaa.

Hyviä NordVPN kokemuksia on saatu perusasioista, sillä he piilottavat käyttäjän todellisen IP-osoitteen kuten kuuluukin ja samalla he suojaavat internetliikenteen. VPN -palveluun luodun yhteyden jälkeen tiedot siirtyvät salattuina eikä niitä voi lukea mitkään kolmannet osapuolet, internetpalveluntarjoaja mukaan lukien. Käyttöön saadun, uuden IP-osoitteen avulla käyttäjä pystyy piilottamaan oman todellisen sijaintinsa.

NordVPN lupaa myös, että heidän palvelussaan ei ole lainkaan IP-osoitteen eikä DNS -vuotoja. Kuten hyvään palveluun kuuluukin, käytössä on myös Kill Switch, jolloin VPN-yhteyden katettua voidaan liikenne pysäyttää turvallisuussyistä. Se käynnistetään siinä vaiheessa, kun VPN on jälleen käynnistynyt. Siinä tilanteessa käyttäjän tiedot eivät ole alttiina verkon hyökkäyksille.

Mikä tärkeintä, niin palvelu myös blokkaa kaikki mainokset. Sen avulla voi ladata torrentteja ja myös Netflixin käyttö on mahdollista. Silti he ilmoittavat, että mikäli käyttäjällä on tarkoitus kiertää tekijänoikeuksia, palvelua ei ole siinä tilanteessa syytä käyttää. Tosin palvelua ei siinä vaiheessa kyseisen käyttäjän kohdalla lopeteta. Ilmoituksesta on mahdollisuus päästä lukemaan englanninkieliset käyttöehdot.

Millaisia NordVPN kokemuksia saa hinnoittelusta

Palvelu hinnoitellaan hyvin samaan tapaan kuin kaikki muutkin VPN -palvelut markkinoilla tällä hetkellä. Hinta määräytyy sen mukaan, kuinka pitkän sopimuksen haluat tehdä. Mitä pidempi sopimus on, sitä halvemmaksi myös hinta tulee. Kaikkein kallein vaihtoehto on se, että haluat käyttää palvelua esimerkiksi pari kuukautta ja ostat sen kuukausihinnoittelulla. Ei ole tietysti kovin mukavaa, että joudut maksamaan huomattavan paljon, jos tarvitset VPN:ää parin kuukauden loman ajaksi.

Palvelu on lisäksi jaoteltu kolmelle tasolle. Ne ovat Standard, Plus sekä Complete. Standard niistä sisältää palvelua kaikkein vähiten eli siinä on vain käytössä VPN, se suojaa haittaohjelmilta sekä estää mainokset ja seurannan. Plus on jo hiukan täydellisempi, koska siinä on edellisten lisäksi salasanojen hallintaohjelma ja tietomurtojen tarkistus. Complete tarjoaa näiden lisäksi myös pilvitallennustilaa salattuna yhteensä yhden teratavun.

Palvelun eri tasot näkyvät tietenkin hinnassa, mutta jos sinulla on jo käytössä jokin toinen virustorjuntaohjelma tai salasanojen hallintaohjelma, niitä ei kannata silloin ottaa käyttöön. Yleensä ottaen NordVPN on tällä hetkellä yksi markkinoiden kalleimmista ja siihen vaikuttaa myös se, että palvelimia on tarjolla ympäri maailmaa reilusti. 

Yhdellä lisenssillä on mahdollista saada käyttöönsä 6 laitetta ja se on varsin sopiva määrä. Sen sijaan ilmaista kokeilua viideksi tai seitsemäksi vuorokaudeksi ei enää ole saatavissa. Sen saavat ainoastaan iOS- tai Android -käyttäjät, joka kokeilevat palvelua ensimmäistä kertaa. Käytössä on kuitenkin takuu, joka lupaa rahat takaisin 30 päivän kuluessa tilauksesta. Joten jos et ole tyytyväinen tuotteeseen, sinulla on mahdollisuus saada rahat takaisin.

NordVPN kokemuksia nopeudesta ja lokien keräämisestä

Useamman testin jälkeen ainakin Euroopan alueen osalta palvelu toimii luotettavasti ja nopeasti. Se ei juurikaan hidasta käyttäjän yhteyttä ja elokuvien katsominen on helppoa eikä siinä ole viiveitä. Pohjois-Amerikan käyttäjät ovat valittaneet palvelun hitautta silloin, kun ovat ruuhkaisimmat hetket ja se näkyy tuolloin nopeuden varsin suurina heilahteluina. Se kertoo siitä, että mitä ilmeisemmin kyseisellä alueella ei ole tarjolla riittävästi palvelinkapasiteettia suureen käyttäjämäärään verrattuna. Myöskin Euroopan puolella käyttäjämäärät kasvavat iltaa kohden, mutta ongelmia ei ole ilmennyt.

Lokein osalta yritys ilmoittaa, että he eivät kerää käyttäjistään lokitietoja. Se myös silloin tarkoittaa, että niitä ei välitetä ulkopuolisille. He myös mainitsevat, että heillä ei ole tarvetta tallentaa aikaleimoja eikä lokikirjoja, IP-osoitteita, selainhistoriaa eikä toiminnassa käytettyä kaistanleveyttä. Jos tämä tieto pitää täysin paikkansa, palvelu on varsin hyvällä tasolla.

Millaisia ovat käyttöönotto ja tukitoimet

Tämäkin VPN -palvelu on varsin helppo ottaa käyttöön ja se onnistuu myös henkilöiltä, joilla ei ole teknistä osaamista. Käyttäjän laite tunnistetaan automaattisesti, jolloin järjestelmä osaa tarjota oikeaa asennuslinkkiä. Asennus on nopeasti tehty ja kirjautumisen jälkeen on mahdollista aloittaa palvelun käyttäminen ilman mitään odottelua. Palvelun saa Windows-, Mac- ja Linux -ympäristöihin sekä iOS:lle ja Androidille.

Ongelmatilanteita varten on olemassa tuki, johon on rakennettu helpoimpia kysymyksiä varten botti. Jos kysymys ei botin kanssa selviä, voi aloittaa keskustelun live-chatin kanssa. Se on käytössä 24/7. Näiden kahden lisäksi on käytössä myös sähköposti, jolla voi lähettää kysymyksiä, jos asialla ei ole kiire. Tällöin vastauksen saaminen kestää hiukan kauemmin, mutta sen kautta saadut ohjeet ovat varsin yksityiskohtaisia.

Tukisivulta löytyy myös erilaisia oppaita, joista voi löytää tietoa esimerkiksi miten palvelun voi asentaa käsin. Sieltä löytyy oppaat myös hiukan tuntemattomille alustoille kuten Windows Phone ja Chrome OS.

NordVPN kokemuksia tietomurrosta

NordVPN:n palvelimet on pystytty hakkeroimaan vuonna 2018. Silloin yritys myös pyrki salaamaan tiedon mahdollisimman pitkään. Tieto tulikin monelle käyttäjälle yllätyksenä ja se herätti varsin paljon huolta. Jälkeenpäin ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan mitään sellaista, että hakkerointi olisi vaikuttanut esimerkiksi yksityisyyteen. Siksi onkin epäilty, että hakkerit halusivat vain palvelun pois käytöstä.

Tämä jälkeen yritys on panostanut huomattavasti siihen, että se saisi maineensa puhdistettua ja palvelimia on päivitetty toimimaan ilman fyysisiä levyjä. Myös ulkopuolinen toimija tarkisti yrityksen kaikki sovellukset, ettei niistä löydy turvallisuuspuutteita. Kaikesta huolimatta yrityksen maineen katsotaan edelleen olevan kunnossa.

NordVPN kokemuksia yhteenvetona

Hinta-laatusuhteeltaan NordVPN on varsin hyvä, vaikka se ei olekaan markkinoiden halvin. Palvelukokonaisuus on varsin laaja kuin pelkkä VPN ja vaihtoehtoja on saatavilla useaa tasoa. Ohjelmisto on helppo ladata ja ongelmissa tukea on saatavissa. Käyttäjältä ei myöskään vaadita mitään erityisosaamista asennuksen aikana.

Huonoja puolia on muutama ja yksi niistä on se, että ilmaisversiota ei ole tarjolla. Käyttäjän on siis maksettava palvelusta, mutta käytössä on “rahat takaisin” -takuu, joka on 30 päivää. Silti moni kaipaavat sitä, että palvelua voisi kokeilla täysin ilmaiseksi muutaman päivän. Jos käyttäjänä etsit palvelua, jossa ei tarvitse torrentteja tai striimausta, niin siihen palvelu on turhan laaja sekä kallis.